Sivut

28 joulukuuta 2016

Sukkia syntyy

Kolmet sukat ovat valmistuneet joulukuun aikana muutaman tiskirätin lisäksi. 
Adventtisukkien ohje löytyi Sweetsweetthings-blogista. Joka adventti ilmestyi blogiin pätkä ohjeesta. Kiva malli ja sopiva lankavaihtoehto. Itsekin neuloin sukat Novitan 7veikasta ja 3,5 mm bambuilla. 


Lisäksi neuloin Niina Laitisen ohjeella Jouluyösukat eli joulukalenterisukat. Tämä oli kyllä paras joulukalenteri vuosiin. Joka aamu odotin uuden luukun aukeemista eli ohjepätkän julkaisua. Lankana oli Novitan Nalle -lanka ja puikkoina 3,0 mm bambut. 


Kolmansina joulukuun sukkina valmistuivat Sweathearts-sukat. Näiden sukkien ohje löytyy Niina Laitisen vuoden 2017 sukkakalenterista. Haaveena olisi neuloa lähes kaikki kalenterin ohjeet. Lankana Novitan Nalle-lanka ja puikkoina 3,0 mm bambut. 


Seuraavia Niina Laitisen sukkaohjeita odotellessa. KAL odottaa ja ystävänpäiväsukat. 

Lisäksi muutama sukkapari syntynyt aiemmin. Pinkit neuloin työkaverille. 


Lankoina käytin Novitan 7veljestä ja Nallea sekä Ville. Harmaat sukat menivät kiitokseksi koiranhoitajille.