Sivut

28 maaliskuuta 2014

SoMesta löytyy juttua joka tuutissa

Olen yrittänyt seurata muun kouluelämän ohella sosiaalisesta mediasta liikkuvia juttuja ja aiheita. Kiitos ope-blogin ja OutiKatin twiittausten, josta löytyy myös tosi paljon hyviä aiheita.

Lasten mediabarometria 2013 - artikkelissa ei mielestäni ollut mitään yllättävää. Juuri keskustelimme tällä viikolla ystäväni kanssa siitä miten lapset alkavat käyttää mm. tabletteja pelaamiseen jopa 2-vuotiaana. Diginatiivien (eli 1980-luvun jälkeen syntyneiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten) elämä tänä päivänä on aktiivista mediaelämää. Median ja verkostoitumisen maailma on nykypäivän teknologisoituneessa ympäristössä arkipäivää. Omat 7 - ja 9 - vuotiaat lapset ihmettelevät lankapuhelimia ja kirjoituskonetta. On jotenkin käsittämätöntä miten itsestään selvää diginatiivien elämä onkaan. Internetin tärkeys on käsin kosketeltavaa. Heille on päivän selvää, että kaikki tieto löytyy tarvittaessa netistä.

Silti diginatiivien internet- ja pelielämässä on varmasti myös huonoja puolia. Ruutuaika. Mitä se tekee aivoille ja varsinkin liiallinen aktiivisen ruudun katselu tuo varmasti aivoihin epävakaita olotiloja. Varsinkin runsas sotapelien pelaaminen vaikuttaa aivan varmasti aivojen toimintaan ja todellisuuden tajuun.

Erityisen tyytyväinen olin lukiessani Lasten mediabaromertia 2013 -artikkelia, jossa kerrottiin kirjojen ja lehtien lukemisen olevan myös lasten suosiossa. Omat lapset onneksi myös lukevat reilusti kirjoja ja sieltä varmasti kumpuaa myös terve mielikuvitus. Todellisuuden taju toivottavasti pysyy tasapainossa lapsillani läpi elämän.

Nuoret median käyttäjinä - video löytyi Yhteishyvän nettisivuilta. 17 - vuotiaan todellisuus median käytöstä. Kannattaa kurkata.

Näin aikuisen näkökulmasta myös somepaasto on paikallaan varsinkin loma-aikoina. Tähänkin aiheeseen Yhteishyvän nettisivuilta on löytynyt aiheeseen sopiva teksti.


25 maaliskuuta 2014

Some sovelluksen esittelyssä Ravelry


Tällä kertaa ajattelin esitellä itselleni jo hiukan tutumman some sovelluksen eli Ravelryn. Olen itse ollut yhteisössä mukana muutaman vuoden.

Ravelry

Ravelry on kansainvälinen neulojien yhteisö, jossa on esimerkiksi satoja keskusteluryhmiä, neuleohjeita sekä laaja neulelankatietopankki. Neuleohjeet voivat olla maksullisia tai maksuttomia. Jäsenet voivat myös tallentaa Ravelryyn omat neuleprojektinsa, -lankansa ja -kirjansa. Ravelry on suljettu yhteisö eli sinne tarvitsee rekisteröityä. Rekisteröityminen on yksinkertaista. Ravelryssä henkilö toimii nimimerkin alla, joten  neuloja jää täysin anonyymiksi. Toki neulojat keskenään jakavat tietoa, että millä nimellä Ravelryssä liikkuvat. 

Ravelrystä löytyy mieletön määrä ideoita ja samaa neuleohjetta on toteutettu erilaisilla lankavaihtoehdoilla. Itselle on haasteena Ravelryn käytössä ollut erityisesti englannin kieli. Toki Ravelryssä on myös keskustelualue, jossa voi keskustella ohjeista ym. suomen kielelläkin. Käsityöohjeiden lukeminen suomen kielellä on huomattavasti mielekkäämpää. Onpa pari englannin kielistä neulettakin tullut tehtyä. Vauhtiin kun pääsee, niin on se sujunut ihan hyvin. 

Saman aiheen alla puuhaaminen ja yhteisöllisyys on mielestäni Ravelryn vahvuus ja voima. Ravelryn suosio näkyy erityisesti isommissa neuletapaamisissa, joissa olen käynyt pari kertaa. Olin iloisesti yllättynyt miten moni ja eri ikäiset neulojat käyttävät Ravelryn sovellusta ja sen mukana tuomia palveluja. Siellä voi pitää hyvin päiväkirjaa omista käsitöistään ja jakaa hyvinkin tarkat tiedot yksittäisistä neuleohjeista. Kannattaa tutustua, jos olet yhtään kiinnostunut käsitöistä ja englannin kieli sujuu. 

Hyvät suomen kieliset ohjeet Ravelryn käyttöön löytyy ainakin Neulojien yö -sivuilta.

Some sovelluksen esittelyssä Dropbox

Täytyy kyllä aloittaa tämä postaus mielenkiintoisella artikkelilla, joka löytyi verratessani tunnettujen some sovellusten Twitterin ja Facebookin käyttäjämääriä. Jos nuo kaikkia 415 sovellusta, appsia tai työkalua kävisi läpi, niin siihen kyllä tovi menisi. Vaihtoehtoja sopivan sovelluksen esittelyä varten olisi siis runsaasti.

Dropbox

Joka tapauksessa esittelen nyt dropboxin, joka on tiedostojen synkronointisovellus. Sinne on mahdollista siirtää erilaisia tiedostoja kuten valokuvia ja musiikkia. Tiedostot voi jakaa eril laitteilla muiden kanssa. Vastaavanlainen sovellus on mm. GoogleDrive.

Dropboxia saa maksuttomana ja maksullisena. Maksullisessa versiossa saa käyttöön enemmän tallennustilaa. Lisää tallennustilaa saa myös suosittelemalla sovelluksen käyttöä tuttaville. Kun suosituksen saanut henkilö on liittynyt sovelluksen käyttäjäksi, saa suosittelija ilmaista lisätallennustilaa.

Dropbox on saanut kiitosta helppokäyttöisyydestään muutamassa ulkomaisessa lehdessä. Itse en ole sovellusta käyttänyt laisinkaan. Mieheni sitä on käyttänyt jo useita vuosia ja on ollut erittäin tyytyväinen sen toimintaan. Itse mietin miten turvallinen kyseinen pilvipalvelun käyttö mahtaa olla. Pilvipalvelut ovat lisääntyneet valtavasti ja oman tietokoneen turvallisuus onkin syytä pitää ajantasalla.

Dropboxin käyttö erityisesti musiikkiharrastajien keskuudessa tuntuu olevan suosittua. Itse luulisin, että nuorison keskuudessa tämän sovelluksen käyttö on aktiivista. Uskon, että omassa työssäni mm. valokuvien käyttö ja jakaminen työkavereiden kesken olisi hyvä vaihtoehto.

24 maaliskuuta 2014

SoMe tutuksi

Täällä sitä postataan Sosiaalinen Media tutuksi opintojakson tavoitteita ja ajatuksia tulevasta. Aloitettuani tammikuussa sosionomiopinnot Lahden Ammattikorkeakoulussa olen valinnut tämän kyseisen opintojakson itselleni vapaavalintaiseksi vaihtoehdoksi. Tutustun tätä kautta lisää erilaisiin sosiaalisen median sovelluksiin ja yhteisölliseen mediaan ilmiönä.

Oma tavoitteeni on nimenomaan saada lisätietoa erilaisista palveluista ja oppia niitä hiukan käyttämään. Käytännön kokemus on varmasti paras oppi tältä opintojaksolta. Twitteriin tili on luotu ja ekaa twiittiä pitäisi kokeilla. Mielenkiintoista kyllä nämä tulevat viikot. Yhteisöllisyyttä tulee varmasti pohdittu enemmän vielä esseepohdinnassa. Sosiaalisen median ilmiö varsinkin nuorten käyttämänä on tätä päivää. Omatkin lapset ovat kasvaneet ruutuelämään ja niiden tuomaan tekniikkaan.

Odotan innolla opiskelutovereiden postauksia ja niiden tuomaa antia. Ajankohtaiset asiat sosiaalisen median maailmasta ovat läsnä uutisissakin lähes joka päivä. Niitä nyt seuraan kriittisemmin ottein.

21 maaliskuuta 2014

Päivitystä pitkästä aikaa

Tässä tovi on vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Kotvasen on tuo koulu vienyt aikaa ja perheen kanssa meneekin sitten melkein muut ajat. Onneksi on ollut luennoilla aikaa vähän neuloa, tosin ihan helppoja juttuja. Pääasiassa olen neulonut vaihteeksi tiskirättejä. Opiskelukaveri kun innoistui niistä myös. Lisäksi olen neulonut Novitan Puro Batik -langasta peiton tilkkuja, joita väsäilen silloin tällöin. Tällainen pino niitä on tällä hetkellä syntynyt. Peitto valmistunee jossain vaiheessa...

Tilkkupeittoon neulotut tilkut

Lisäksi Lankasiskot kävivät meillä viime lauantaina ja olipas kiva rupatella ja neuloa tovi. Kiitos kovasti siskoille. Jotain tuomisiakin sain, kiitos niistäkin. Erityiskiitos suklaatuomisista lapsille.

Mulle ja lapsille tuomisia

Ostin tässä taannoin Prismasta Pikku Herran lapasia varten lankaa. Koskaan ne eivät puikoille kylläkään päässeet. Syynä tietenkin saamattomuus lapasia kohtaan. Ne vaan eivät ole mun juttu. Pikku Herra niitä kyseli useamman kerran. Nyt otin lankasiskojen kanssa asian puheeksi ja Tiina lupasi ne tehdä. Seuraavana aamuna tuli viesti, että lapaset ovat valmiit. Siis melkoinen neulekone sä Tiina olet. Pikku Herra oli niiiiiin onnellinen ja tuumas, että uskomattoman nopeasti Tiina ne teki. Se oli niin totta. Kiitos paljon minun ja pojankin puolesta. 

Lapaslankaa

Tiinan tekemät lapaset Pikku Herralle

Lahdessa käytyäni koulussa n. kaksi ja puoli kuukautta, löysin myös pari lankakauppaa. Toinen on Hämeen Taitokeskus ja toinen Pitsi ja Palmikko. Jälkimmäiseksi mainitussa käyn ehdottomasti uudestaan. Sieltä löytyy myös TeeTeen lankoja.

Hämeen Taitokeskus

Pitsi ja Palmikon ikkuna

Ja lankoja muhkeasti sisällä

Pieni pussukka tai itse asiassa kaksi on tullut tehtyä yhdelle luokkakaverilleni. Hän ei löytänyt sopivaa kännykkäpussukkaa kaupoista, joten lupasin tehdä sellaisen. Hassua sinäänsä, että tämä kuvassa oleva hävisi hyvin pian ja sitten piti tehdä toinen, ja sen unohdin kuvata.

Virkattu kännykkäpussukka jämälangasta

Lopuksi haluan jakaa kuvan, jonka löysin jostain naistenlehdestä pidemmän aikaa sitten. Se kertoo kyllä totuuden siitä mitä neulominen minulle merkitsee. Palaan taas tänne, kun aika sallii ja jotain syntyy.