Sivut

17 helmikuuta 2013

Bolero soijalangasta

Loma alkoi, jippiii! Ihanaa kun on talviloma ja vieläpä koko perheellä yhtäaikaa. Tänään kävin lasten ja siskoni sekä isäni ja Mareiken kanssa Heurekassa. Viihdyttiin siellä kolmisen tuntia. Body World oli mielenkiintoinen näyttely, mutta lapsia kiinnosti enemmän pysyvä näyttely. Ihminen ja kehon eri osat eivät olleet ihan lempi aihe 6- ja 8-vuotiaille. Paras hetki oli kun tulimme naisen kehon kohdalle, kun Pikku Herra tuumasi reilulla äänellä: "Äiti, täällä on tissit." Mitäpä siihen voi muuta tuumata, kun että olet oikeassa. Ympärillä olijoita hiukan hymyilytti.

Loma siis alkanut tällä kulttuuripläjäyksellä ja uimisen merkeissä. Lapset nyt yökylässä siskollani Helsingissä. Lankasiskot ja Tiinan näen keskiviikkona. Toivottavasti kaikki pääsevät tulemaan meille. Eiköhän tässä vielä uimareissu tehdä ja vähän kyläillään sukulaisissa.

Juuri ennen lomaa sain valmiiksi Neiti Näpsälle villasoijalangasta tehdyn boleron. Lanka on Gjestalin Bris-lankaa ( 50% villaa ja 50% soijaa ) - jonka ostin Lentävästä Lapasesta. Puikkoina 5 mm bambut. Ohjeen otin Novitan Kevät 2010 -lehdestä, malli nro 90. Boleron neulotaan hihasta hihaan. Lanka oli yllättävän mielyttävää neuloa, mutta arvasin, että neule venähtää käytössä ja niinhän siinä kävi. Täytynee virkata kaulukseen reunus. Tein muuten koon 110 cm mukaan ja hyvin riitti meidän neidille. Kuvien väri ei aivan täsmää. Petrooli on lähellä oikeaa.

Neiti Näpsän bolero

Myös mallin päällä kuvattuna

03 helmikuuta 2013

Neulekahvilassa käynti ja perussukkani


Eilen tuli piipahdettua Järvenpäässä. Menimme sinne käymään ohimennen miehen bändiasioissa ja matkalla muistin, että Järvenpäässähän on myös lankakauppa tai -kahvila. Ei kun mies googlettamaan, kun minä ajoin, ja löytyihän sieltä Lentävä Lapanen -neulekahvila. Tila oli avara ja ilmava kuin lankakerä. Tunnelmallisia nurkkauksia ja laadukkaita lankoja. Olin erityisen ihastunut, koska siellä on myytävänä sekä arvokkaampia että edullisempiakin lankoja. Myyjä kertoi, että tekevät yhteistyötä kaupungin kanssa ja heillä on meneillään nimikkolapasen eli Jäpasen neulomiskilpailu. Tässä alla kuvia neulekahvilasta ja tulevista Jäpas-kilpailuun osallistuvista lapasista. Suosittelen ehdottomasti käyntiä tuossa ihastuttavassa putiikissa ja taidan ehdottaa Lankasiskoille Järvenpään reissua...

Kyltti kutsuu neulomaan ja kahville
Oiva tilaisuus nauttia langoista ja kahvilan antimista
Neulenurkkaus
Kutsu
Kilpailuun osallistuvia lapasia
Ihana tarvikenurkkaus
Tulihan sieltä ostettua myös lankaa, mutta vain vähäsen. Tämän langan pitäisi päätyä Neiti Näpsän neuleeseen ja todennäköisesti boleroon. Ostin Gjestalin Bris-lankaa, jossa on 50% villaa ja 50% soijaa. Mielenkiintoinen yhdistelmä ja pehmoista lankaa. Nyt etsin kuumeisesti ohjetta ja aloittelen tuota kunhan saan sukat valmiiksi.

Bolerolangat

Tässä vielä kuva pian valmistuvista perussukistani. Tämä malli on joutuisa tehdä ja jäänyt itselleni perussukkavalikoimaani. Ohjeen otin taannoin Novitan lehdestä parisen vuotta sitten. Lankana Novitan 7veikka ja puikkoina jälleen 3,5 mm bambut. 

Perussukkani mun