Sivut

29 marraskuuta 2012

Fiilistelyjä syksyltä ja talven odotusta


Syksy alkaa olla takana, talvea kaivataan ja lumen tuloa. Joulukuu alkaa aivan pian ja joulua odotellaan kovasti meidän perheessä. Lahjalistatkin kirjoitettu kertaalleen, mutta kuulemma tulossa vielä jotain muutoksia. Puuhasteluja ja neulomuksia seuraavaksi, joita aikaan saatu lasten kanssa syksyn aikana.

Isäinpäiväksi lapset olivat tehneet kortit ja aamupalan äitin kanssa, joka toimitettiin perinteisesti sänkyyn.

Isäinpäiväkortit ja kirjanmerkki

Muhkea aamupala

Neiti Näpsän synttärit vietettiin halloween teemalla marraskuun puolessa välissä. Tässä kuva kakusta, jonka tein synttäreille. Neiti ei halunnut täytekakkua vaan porkkanakakun.

Halloweensynttärikakku


Jotain pientä neulomusta olen saanut tehtyä. Kätevä ja tekevä -messuilta Lahdesta ostin hamppulankaa ja yhdestä vyyhdistä neuloin kolme keittiöliinaa. Sain hyvän vinkin myyjältä, että helmineuleena syntyy paras tulos. Se pitikin paikkansa ja reunat tein kahden silmukan ainaoikein-neuleena. Puikkoina oli 4,5 mm bambut. Imukyky on kyllä tähän astisista keittiöliinoista aivan paras. 

Hamppulangasta keittiöliinat

Lasten innoittamana tein kummallekin pandapipot. Pandan kasvot tulivat samalla mallilla kuin aiemmin Neiti Näpsälle tehdyssä pandapaidassa. Pipon lankana Novitan Teddy-lanka ja Novitan Nalle-langalla tein kasvot. 

Pandapipo

Tässä vielä pari pipoa ihan vain ohimennen kuvattuna. Keltainen on ystäväni pipo ja toinen yhden äidin poikani futisreeneistä. Aika kivat mallit, joten oli pakko ottaa kuvat. Jos vaikka ne joskus tulisi tehtyä tai vähän muunneltua mallia johokin toiseen pipoon. Saas nähdän. Kumpikin pipo on kaupan pipoja, eli ohjetta ei varsinaisesti kait ole missään.

Keltainen ideapipo

Turkoosi ideapipo

Raikasta ja pakkasen purevaa talven alkua ja mukavaa joulun odotusta kaikille!








03 marraskuuta 2012

Kätevää ja pipoja

Tänään tuli piipahdettua Lahdessä Kätevä ja tekevä 2012 -messuilla. Kiitos hyvästä seurasta kuuluu ehdottomasti semisiskolleni! Seura oli erinomaista ja oli mukava nähdä pitkästä aikaa ystävääni.

Pieniä hankintoja tuli tehtyä. Ostin enkelitarvikkeet, joista valmistan enkelit Pikku Herran esikoulun hoitajille "joululahjaksi". Lisäksi ostin hamppulankaa 100 g, josta saa kuulemma kolme keittiöliinaa (tuli myyjältä vinkki, että helmineule on hyvä neulemalli ). Ehkä niistä eksyy joku pukin konttiinkin.

Kätevä-messuilta hankittua

Ostin myös Neiti Näpsälle rannekorun, jota en nyt kuvannut niin saan sen pysymään vielä salaisuutena. Se on meinaan syntymäpäivälahjaksi. Mukava yllätys itselleni oli, kun paluumatkalla huomasin, että Sinellin mainoksen välissä oli ensi vuoden seinäkalenteri. Se pääsee taatusti seinälle. Jos ei kotiin, niin sitten töihin.

Meno- ja paluumatkan käytin hyödyksi ja neuloin, koska olin junalla liikenteessä. Pitsibaktushuivia syntyy ja tällä kertaa langassa yksi kauden väreistä. Lankana Debbie Blissin Blue Faced Leicester Aran ( 100% British Wool Superwash ), puikkoina 4,5 mm bambut.

Baktushuivi

Tässä yksi hauska idea messuilta, jonka voisi hyvin toteuttaa kotonakin lamppuun tai maljakkoon. Yksinkertainen ja näyttävä mielestäni. Neulottu suljettuna neuleena pelkkä putkea, niinkuin sukanvartta. 

Palmikkomaljakko, idea messuilta

Pari pipoa sain pääteltyä myös tänään. Vihreä pipo on samalla mallilla kuin aiemmin Pikku Herralle tekemäni pipo Moda 5/2012 -lehdestä. Lankana tällä kertaa Sublimen baby cashmere merino silk dk ja puikkoina 3,5 mm pyöröt ja sukkapuikot.

Metsämiehelle pipo


Syksynkirjava pipo on taas ehkä itselleni tai sitten pukinkonttiin. Ohjeen otin uusimmasta Novitan Talvi 2012 lehdestä ( tosin toteutin ilman korvaläppiä ). Lankana Novitan Puro ( kirjavalanka kohoraitana ) ja vaaleanruskea lanka on Kotikulta sukkalankaa ( ostin sitä Tarjoustalosta - ja yllätyin sen pehmeydestä ). Puikkoina 4,5 mm bambupyöröt ja sukkapuikot. Tuota kohoraitaa voisi käyttää sukan tai lapasenkin varressa tai miksei säärystimissä. 

Kohoraitapipo

Lopuksi on kerrottava Pyhäinpäivän illan tunnelmista. Keskustelimme tyttäreni kanssa Pyhäinpäivästä. Aihe kumpusi myös koulusta, jossa asiasta oli puhuttu uskontotunnilla. Oli perheen kanssa sovittu, että menemme viemään illan aikana pari kynttilää hautausmaalle kaikkien tuttujen muistoksi. Hetken päästä neiti pyysi minut huoneeseensa ja halusi laulaa minulle koulussa opitun laulun, koska minun Mummuni on kuollut ja haudattu muualle kun tänne Riihimäkeen. Laulun sanat olivat seuraavanlaiset:

"Kynttilän sytytän, valo murtaa pimeän. Kynttilän sytytän, niin vähän ymmärrän.
Aika on syntyä, aika kuolla. Aika on rakastaa, aika surra.
Aika on koskettaa, aika hiljaa odottaa. Kynttilän pienen sytytän.
Kynttilän sytytän, tunnen liekin lämpimän. Kynttilän sytytän, näen paljon enemmän.
Aika on syntyä, aika kuolla. Aika on rakastaa, aika surra.
Aika on koskettaa, aika hiljaa odottaa. Kynttilän pienen sytytän."

Kyyneleet valuivat poskiani pitkin, kun kuuntelin pienen tyttöni laulua ja miten sydämmestään hän sen lauloi. Onni on olla äitinä aitoja tunteita kokeville ja ilmaiseville lapsille! Oikein hyvää Pyhäinpäivän iltaa!

Pyhäinpäivän kynttilämerta.