Sivut

03 heinäkuuta 2016

Fisukat valmistuivat

Lankana Novitan Nalle ja 3,5 mm bambupuikoilla tikutin nämä. Toiset kirjoneulesukat piiitkästä aikaa. Nyt pääsee taas tiskirättien pariin ja lankana ihana TeeTeen bamboo. 


10 kesäkuuta 2016

Kaikenlaista pienempää ja isompaa käsityötä

Työsukat neuloin nallelangasta 3,5 mm bambuilla. Ohje pääkallosukkiin löytyi helposti netistä. Eka kertaa Pikku Herra tuumasi, että hän haluaa samanlaiset. Tietää mitä neulon pukinkonttiin. 


Pienen pieni melonisiivu ja nappikukat tuli virkattua jämälangoista. Ehkä melonisiivusta joku päivä tulee vaikka magneetti jääkaapin oveen. 




Kortin tein kevätjuhlamuistamiseksi lapsen opettajalle. Näitä voisi kyllä tehdä enemmänkin odottamaan tulevia juhlia. 


Pari kesähattua virkkasin Novita kesä 2016 ohjeella. Toinen lähti lahjaksi ystävälle. Arvaatko kumpi?








16 toukokuuta 2016

Kännykkäpussukka Pikku Herralle

Tätähän herra ei pyytänyt, mutta äitinä päätin, että parempi olla pussukka kuin puhelin vetoketjuttomassa taskussa. Jämälankoja käytin tähän omista lankavarastoista. 

18 maaliskuuta 2016

Jo perinteeksi muodostuneita neuleita syntyy, eli sukkia ja vähän muutakin

Sukkia on syntynyt tämän talven aikana mukavasti. Itselle ainakin kahdet. Tässä muutama tuotos ja tietty vähän muutakin neuletta ja onhan tullut käytyä muutamassa putiikissakin.

Sukat ihan ittelle


Itselle ostin joskus viime vuonna Louhittaren luolan Tuulen tytär -lankaa ja siitä sainkin aivan ihanat sukat itselleni. Puikkoina käytin 2.75 mm bambuja ja lankaa jäi vielä reilusti toisiinkin sukkiin raidaksi.



Kesäsukat

Toiset itselle tehdyt sukat neuloin Schoppel Zaubergball 100 -langasta, jonka ostin Tukholmasta. 2.75 mm bambut näissäkin apuna. Lanka oli aika ohutta minun mieleen, mutta syntyi joutuisasti ihan perussukan mallilla. 

Toiset sukat ihan ittelle

Lisäksi neuloin perussukat Neiti Näpsälle, jossa varressa on reikäkerros. Jos niihin se toivottu nyörikin jossain vaiheessa ilmestyisi. Nämä neuloin Ville-langasta ja 3.5 mm bambuilla.

Neiti Näpsän sukat pimeästä langasta

Tukholmassa kävimme hiihtolomalla koko perheen voimin päiväreissulla ja pääsin siellä ensimmäistä kertaa lankakauppoihinkin. Peräti kolme lankakauppaa löytyi Gamla Stanista. Ihania pieniä putiikkeja kaikki. Ekassa oli valikoima kuitenkin ehkä parhain eli Stickassa. Pikku Herra (jos ei enää nyt niin kovin pieni) oli mulla kartturina. Ilmoitti mulle mukaan lähdettyään, että lähti mun mukaan etten eksy. Tässä putiikkien ikkunakuvat ja mitä tarttui matkaan mukaan.






Tukholman ostokset

Zenta-langasta neuloin itselleni pitsibaktushuivin. Langassa on myös jonkin verran silkkiä villan lisäksi, mutta silti se on aavistuksen pistelevä. Ehkä tarttee käyttää huuhteluaineessa, jotta se vähän pehmenee. Puikkoina 4 mm bambut. Toi viininpunainen väri on kyllä tällä hetkellä ihan lempiväri.

Pitsibaktushuivi

Lisäksi tietysti on tullut tikutettua pari keittiöliinaa ja tällä kertana lankana oli Teeteen Bamboo-lankaa. 3.5 mm bambut apuna ja 3.25 mm koukulla tein reunapitsin. Keltainen keittiöliina on ihan pääsiäisen värinen ja on varmasti käytössä viikon päästä.

Keittiöliinoja yllätys, yllätys

Sitten vielä Neiti Näpsän kanssa koristeltiin pari purkkia ja toiseen tehtiin neitin kaverille cookiet-purkkiin tarvikkeet leipomista varten syntymäpäivälahjaksi. Tulipas kivat ja mukavia ohjeita löytyy pilvin pimein netistä.



Koristellut purkit ja cookie-ohje

Neiti Näpsä innostui myös tekemään kuminauhakoruja ja niitähän syntyi kanssa ihan urakalla parisen viikkoa sitten.





Lisäksi eilen tuli käytyä Helsingin Lankamaailmassa, jossa tein lankaostoksia eli ostin Tilda-lankaa, josta meinasin tehdä toisen La Grasse Matinée -neulepaidan. Lisäksi tietysti tarttui matkaan mukaan myös vähän keittiöliinalankaa, eli nuo kaksi kaikista oransseimmat langat. Uusin Novita-lehti ilmestyi tänään ja se on taustalla ja onhan sitä tänään tullut luettua jo useampaan kertaan. Vielä ei tarttunut sieltä mitään kovin inspiroivaa, mutta ehkä tässä sitten, kun kesä lähestyy.


Lankamaailman herkut tarttuivat mukaan

Erilaisia neulomuksia syntyy vähän koko ajan. Luennoilla neulon aika paljon, myös tentteihin ja opinnäytetyölähteisiin lukiessa ja tietysti lähes joka ilta television ääressä. Rentouttava tapa nollata päivän tapahtumat ja olla hetki hiljaa omassa nojatuolissa.



24 tammikuuta 2016

Ihana uusi neulepaita

Ensimmäistä kertaa elämässäni neuloin itselleni neulepuseron ylhäältä alaspäin. Erittäin hyvän ohjeen löysin Missä neuloimme kerran -blogista, La grasse matinee -neulepaita. Leppoisa tehdä sileetä neuletta ja aina oikeaa ja ohje oli tosi selkeä. Lankana käytin Austermannin Royal -lankaa (60% merinovillaa, 20% polyamidia, 10% silkkiä ja 10% kashmiria). Miellyttävä lanka, lämmin ja mukavantuntuinen päällä. Puikkoina 3 ja 3,5 mm bambupyöröt. Lankaa kului n. 350 g. Alimmaisessa kuvassa langan väri on oikea. 




09 marraskuuta 2015

Luulin et joulujuttuja olisi jo puikoilla

Mutta ei. Sukkia neuloin ja tällä kertaa Monkey-mallilla Novitan Nalle langasta. Violetit meni lahjaksi ja beiget kiitokseksi. Eli uudet joulusukat saatava pian puikoille. 



Nyt puikoilla joulujuttu, josta tulossa tuubihuivi. Lankana Novitan Kaiku lanka ja 6 mm bambupuikot. Mallina kukonaskelkauluri. 




01 marraskuuta 2015

Neulepusero

Löysin ihanan ja vaivattomasti toteutettavan neuleen itselleni Novitan syksy 2015 -lehdestä. Nalle Taika -lankaa meni vajaa 400 g ja puikkoina 3,5 mm pyöröbambut. Talven pakkasia odotellessa. Kyllä on ollut kivasti luennoilla aikaa käsitöiden tekemiseen.